Säätiön toimintaa

Säätiö aloitti aktiivisen toimintansa 1940-luvun puolivälin jälkeen. Kun aseveljet olivat menettäneet valtakunnallisen järjestönsä, heidän johtohenkilönsä keskittyivät sekä valtakunnalliseen politiikkaan että perustettujen säätiöiden johtamiseen.

Sankarihaudat

SAL perusti huhtikuussa 1943 Kaatuneiden Muistotoimikunnan, jonka puheenjohtajaksi valittiin Kuopion hiippakunnan piispa Eino Sormunen ja varapuheenjohtajaksi SAL:n toiminnanjohtaja Veikko Loppi. Toimikunta pyrki valistamaan paikallisia sankarihautatoimikuntia kiertokirjeillä, julkaisuilla, lehtikirjoituksilla ja näyttelyillä. Se välitti muistomerkkitöitä kuvanveistäjille ja hautausmaasuunnitelmien laatimisia arkkitehdeille. Sodan päätyttyä toimikunnalla oli Kaatuneiden Muistosäätiön yhteydessä toimisto, mikä piti yhteyttä seurakuntiin. Neuvonta ja tekijöiden välitys oli ilmaista.

Muistotoimikunnan työn jatkamisesta tuli yksi Kaatuneiden Muistosäätiön tärkeimmistä tehtävistä. Tavoitteena oli kohottaa maan kaikki sankarihautausmaat esteettisesti korkeatasoisiksi, annetun uhrin arvoa kuvastaviksi muistopaikoiksi. Ensimmäisenä toimintavuotenaan säätiö jakoi tukea ainoastaan tälle työlle. Muistotoimikunta julkaisi vuonna 1947 oppaan sankarihautausmaiden yleisjärjestelyistä, muistomerkeistä, muistokivistä, istutuksista ja kunnianosoituksien järjestämisestä. Toinen opas julkaistiin vuonna 1949.

Kursseja sotaleskille

Ensimmäisinä toimintavuosinaan säätiö koulutti mm. kaatuneiden sotilaiden leskiä ompelijoiksi ammattikursseilla vuosina 1945–1951. Koulutukseen osallistui yli 1000 sotaleskeä. Koulutuspaikkana toimi mm. Haikon kartano ja ompelukursseja pidettiin myös Humppilassa, Kankaanpäässä sekä Vilppulassa. Tällä tavalla säätiö ja sen rinnalla vielä tuolloin toiminut Sodan Uhrien Kukkasrahasto pyrkivät toteuttamaan käytännössä periaatetta, että veljeä ei jätetä ja omaisista pidetään huolta.

Koulutusta sotaorvoille

Sotaorvoille järjestettiin ammattikoulutusta vuosina 1950–1963. Sotaorvoiksi jääneille tytöille annettiin sosiaaliministeriön avustamaa ammattikoulutusta Haagassa, Iissä ja Kankaanpäässä. Ompelutaitoa ja kotitaloutta opetettiin yli 500 tytölle.

Virkistyslomia leskille

Leskille ja orvoille järjestettiin virkistyslomia 1940-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Säätiöllä oli Punkaharjulla omia mökkejä, joissa vuosittain satoja leskiä ja orpoja pääsi viettämään lomaa ja virkistymään kauniissa maisemissa. Kahden lomaviikon lisäksi heille kustannettiin joinakin vuosina myös matkat. Kaatuneitten omaisten lomatoimintaa järjestettiin yhteistyössä Lomaliiton kanssa 1960-luvun alkuun asti.

Sotaorvoille stipendejä

Erityisesti puheenjohtaja Veikko Lopin suosima korkeakoulustipendien jako sotaorvoille aloitettiin vuonna 1950. Myöhemmin stipendin saajien piiriä laajennettiin veteraanien lapsiin. Kun jako vuonna 2009 lopetettiin hakijoiden puutteen vuoksi, säätiö oli ehtinyt jakaa n. 8000 stipendiä.

Kummitoimintaa vähävaraisille

Säätiö lähetti vähävaraisten perheiden lapsille kuukausittain ns. kummimaksun ja muisti heitä joulupaketilla. Myöhemmin tämä kummitoiminta siirrettiin Mannerheimin Lastensuojeluliitolle ja sitä jatkettiin säätiön rahoittamana aina 1960-luvulle saakka.

Veteraanien kuntouttaminen

Sotaorpojen aikuistuttua ja sotaleskien löydettyä paikkansa elämässä Kaatuneiden Muistosäätiö ryhtyi avustamaan vaikeassa asemassa olevia sotien veteraaneja. Veteraanien kuntoutusmatkat aloitettiin vuonna 1972 viemällä kaksi 10 hengen ryhmää Romaniaan koeluontoiselle matkalle. Matkalle lähtijät valittiin veteraanijärjestöjen toimesta. Matkoja jatkettiin vuoteen 2013 saakka. Veteraanien ikääntyessä matkalle lähtijöiden määrä, erityisesti ensikertalaisten osuus, alkoi vähetä. Niinpä vuonna 2014 säätiö siirtyi tukemaan kotimaassa ja lähempänä kotia tapahtuvaa kuntoutusta ja erityisesti tuki kohdistui veteraanipariskuntiin, joista toinen toimi puolisonsa omaishoitajana.

Edelleen jatketaan sotaleskien ja veteraanien puolisoiden ja leskien kuntoutus- ja virkistystoiminnan tukemista.